En tiennyt, mitä odottaa – ensimmäinen pääsiäiskokkoni Etelä-Pohjanmaalla

Olen kotoisin muualta Suomesta, ja vaikka pääsiäinen on minulle tuttu juhla, en ollut koskaan nähnyt pääsiäiskokkoa. Olin kyllä kuullut tästä etelä-pohjalaisesta perinteestä, ehkä nähnyt kuvan tai kaksi, mutta en muuta. Kun ystäväni sanoi minulle, että “illalla mennään kokolle”, nyökkäsin ja ajattelin mielessäni jotakin pientä ja rauhallista.

Illalla huomasin, kuinka väärässä olin.

Pääsiäiskokko odottaa sytyttämistä Kärnänsaaressa

Ensimmäisenä lähdimme katsomaan pääsiäiskokkoa ja pääsiäislauantain viettoa Kärnänsaareen, Lappajärvelle. Kärnänsaari on Lappajärven meteorikraatterin keskikohouma ja samalla keskeisiä Kraatterijärvi UNESCO Global Geoparkin vierailukohteita ja nähtävyyksiä. Saapuessamme kiinnitin ensimmäisenä huomiota siihen, miten autoja oli parkissa yllättävän paljon, hiekkatien varsi täynnä niin, että parkkipaikka löytyi meille vasta jonon perästä. Ihmiset kävelivät määrätietoisesti samaan suuntaan. Pääsiäislauantai tänä vuonna oli poikkeuksellisen lämmin, ilmassa oli talven jäljiltä jo lupaus jostain uudesta – ja  tänä vuonna aikainen kevät vahvisti tätä tunnetta. Seurasin väkijoukkoa ja tunsin oloni vähän ulkopuoliseksi – kuin olisin saapunut juhlaan, jonka säännöt kaikki muut tunsivat, olinhan täällä ensimmäistä kertaa!

Sitten näin kokon. Kokko oli valtava. Ei nuotio, ei kasa oksia, vaan kokonainen rakennelma jonka tekemiseen oli selkeästi käytetty aikaa ja energiaa. Kun se sytytettiin, liekit nousivat korkealle ja lämmittivät pitkälle suoja-aidoille asti. Tuli oli kaunis, mutta myös voimakas – sellainen, jota ei katso ohimennen vaan vangitsee mukaansa.

Hetki, joka kantaa vuosisatoja

Etelä-Pohjanmaalla pääsiäiskokkoja on poltettu merkkinä ajankohdasta, jolloin talvi ja kesä, pimeä ja valo tai vanha ja uusi kohtaavat. Kokkojen polttaminen ja sen tuli ja savu nähtiin ennen vanhaan tärkeinä: koska Pääsiäisenä lankalauantaina suojeluksen uskottiin olevan heikoimmillaan, kokkojen polttamisen ajateltiin karkottavan noitia ja pahoja henkiä -  sekä turvaavan hyvän sadon ja karjaonnen tulevalle vuodelle. Mitä suurempi kokko ja mitä sankempi savu, sitä paremman suojeluksen se antoi.  Vaikka nämä vanhan kansan uskomukset eivät enää ohjaa arkea nykypäivänä, ne elävät edelleen tavoissa, ajankohdassa ja siinä, miten ihmiset kokoontuvat saman tulen ääreen. Kokkojen polttaminen jatkaa perinnettä, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja tunnustettu myös osaksi Suomen elävää kulttuuriperintöä.

Yhteisöllisyys, jota en osannut odottaa

Pääsiäislauantaina kokko ei palanut ainoastaan Kärnänsaaressa, vaan Geoparkin alueella ajellessa joka pitäjästä ja pihapiiristä tuntui nousevan sankka savu. Kävimme katsomassa kokkoa myös Lappajärven Karvalassa sekä Vimpelin Vinnissä.  Kaikkialla huomasin, että kukaan ei tullut kertomaan minulle, mitä tässä tehdään tai miksi. Kokolla olo oli itsestään selvyys. Oli kuin perinne olisi sanonut: ole tässä, se riittää.

Tunsin olevani tervetullut, vaikka kukaan ei tehnyt siitä numeroa. Se tuntui yllättävän merkitykselliseltä. Tuli teki jotain konkreettista: se kokosi ihmiset yhteen ja sai ajan kulkemaan hitaammin, olemaan osa vuosisataista perinnettä.

Suurin yllätys minulle ei ollut tuli, vaan se, kuinka tärkeältä tämä hetki tuntui ihmisille. Kukaan ei ollut kiireinen. Kukaan ei näyttänyt olevan paikalla velvollisuudesta. Olin tottunut tapahtumiin, joissa on aikataulu ja ohjelma. Tässä ei ollut mitään sellaista. Oli vain yhdessä oleminen. Koin että minut päästettiin mukaan johonkin, joka oli jo olemassa. En tullut katsomaan perinnettä, vaan seisoin keskellä sitä.

Ajomatkalla kotiin sain katsella vielä peltojen, pihapiirien yllä nousevia liekkejä ja savupatsaita. Pohdin, miten olin kokenut jotain, mitä en ollut osannut kaivata. Pääsiäiskokko ja sen yhteisöllinen luonne muutti käsitystäni pääsiäisestä ja sain myös kokea jotain todella eteläpohjalaista, mistä tunnen kiitollisuutta. Ajattelin, että jotkut perinteet avautuvat vasta, kun ne saa nähdä ja kokea omin silmin.

 Vilma Knibbs

Kirjoittaja on Kraatterijärvi UNESCO Global Geoparkin toiminnanjohtaja