Keväällä 2026 Kraatterijärvi Geoparkin toiminnanjohtaja Vilma Knibbs pyysi minua kirjoittamaan blogin kestävästä vapaa-ajankalastuksesta Geoparkin alueella. Aloin pohtia aiheelle sopivaa näkökulmaa, ja mieleeni tulivat vaelluskalat, kalastuksenvalvonta ja monet käytännön toimet, joita alueella tehdään kalakantojen hyväksi.

Kalastuslain tarkoitus

Vain muutamaa päivää myöhemmin osallistuin Kansallisille kalatutkimuspäiville. Lehtori Timo J. Marjomäen puheenvuoro auttoi minua löytämään tälle kirjoitukselle oikean lähtökohdan. Marjomäki tarkasteli kestävää kalastusta yksittäisiä kalastusmuotoja laajemmin ja nosti esiin kalastuslain ensimmäisen pykälän ajatuksen siitä, mitä kestävällä kalastuksella Suomessa tarkoitetaan.

Aluksi onkin syytä käydä läpi kalastuslainsäädännön keskeisiä kohtia, jotka vapaa-ajankalastajan on hyvä tuntea kalastaakseen kestävästi ja vastuullisesti. Tämä korostuu Kraatterijärvi Geoparkissa, jonka sydämessä sijaitsee Lappajärvi, Euroopan suurin törmäyskraatteriin syntynyt järvi. Alueen vesistöt ja niiden luonnon monimuotoisuus muodostavat kokonaisuuden, jonka säilymisessä vastuullisella kalastuksella on merkittävä rooli. Kalastuksen edellytysten tunteminen on siten osa Geoparkin vesiluonnon sekä luonnon- ja kulttuuriperinnön vaalimista.

Kalastuslain tarkoitus on kirjattu näin (KL 1 §):

"Tämän lain tarkoituksena on parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuen järjestää kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä käyttö ja hoito siten, että turvataan kalavarojen kestävä ja monipuolinen tuotto, kalakantojen luontainen elinkierto sekä kalavarojen ja muun vesiluonnon monimuotoisuus ja suojelu."

Mitä ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys tarkoittavat?

Kalastuslain tarkoituspykälään tiivistetyn kestävyysajattelun ymmärrän näin:

1. Ekologinen kestävyys – kalakannat ja vesiluonto säilyvät elinvoimaisina.

2. Taloudellinen kestävyys – kalavaroja voidaan hyödyntää niin, että niistä saadaan pitkäjänteisesti toimeentuloa ja taloudellista hyötyä;

3. Sosiaalinen kestävyys – kalavarojen käyttö palvelee ihmisiä oikeudenmukaisesti ja pitkäjänteisesti:

eri käyttäjäryhmillä (vapaa-ajankalastajat, kaupalliset kalastajat, kalastusoppaat, matkailuyrittäjät ym.) on myös mahdollisuus käyttää kalavaroja kohtuullisesti,
kalastusmahdollisuudet säilyvät tuleville sukupolville,
paikalliset ihmiset voivat hyödyntää kalavaroja osana elinkeinoaan, toimeentuloaan, harrastustaan ja paikallista kulttuuria,
kalastuksesta aiheutuvat ristiriidat pyritään ratkaisemaan oikeudenmukaisesti,
päätöksenteossa kuullaan asianosaisia.

Kalastuslain tarkoituspykälässä puhutaan kalavarojen käytön ja hoidon järjestämisestä. Kuka sen käytännössä tekee? Vastuu jakautuu useille toimijoille, joilla jokaisella on oma roolinsa:

· Eduskunta säätää lain.
· Maa- ja metsätalousministeriö vastaa kalastuspolitiikasta.
· Elinvoimakeskukset ohjaavat ja valvovat kalastusta.
· Kalatalousalueet laativat käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja sovittavat yhteen eri toimijoiden tavoitteita.
· Vesialueiden omistajat ja osakaskunnat päättävät merkittävältä osin omien vesiensä kalastuksen järjestämisestä.
· Kalastajat noudattavat sääntöjä ja toimivat vastuullisesti.

Kalastuksen järjestäminen ei siis ole yhden toimijan tehtävä, vaan koko järjestelmän yhteinen vastuu. Kalatutkimus tuottaa tietoa ja työkaluja päätöksenteon tueksi, mutta vastuu niiden hyödyntämisestä kuuluu kalastusta järjestäville, ohjaaville ja toteuttaville toimijoille.

Miten kestävyyttä arvioidaan?

Tutkimus on kehittänyt kestävyyden arviointiin työkaluja ja mittareita. Yksi tunnetuimmista on MSY (Maximum Sustainable Yield), joka tarkoittaa suurinta vuosittaista kalasaalista, jonka voi ottaa niin, ettei kalakanta pitkällä aikavälillä pienene. Se on kuitenkin vain yksi kestävyyden mittareista. Marjomäen puheenvuorosta jäi erityisesti mieleeni sana monikriteerisesti. Kestävyyttä ei voi arvioida yhden tunnusluvun perusteella. Pelkän saaliin määrän lisäksi on tarkasteltava esimerkiksi kalakannan rakennetta, luontaista lisääntymistä, vesiluonnon monimuotoisuutta ja kalakannan säilymistä elinvoimaisena. Samaa ajatusta havainnollisti professori Anssi Vainikan esitys. Hän osoitti, että myös saaliin kokojakauma kertoo kalakannan tilasta, ja muistutti, että vastuu tutkimuksen kehittämien työkalujen käyttämisestä ja kestävyyden osoittamisesta on kalatalouden toimijoilla. Itse tulkitsin asian niin, ettei tutkimus voi kiertää jokaisella järvellä kertomassa, missä kunnossa kalakannat ovat tai miten niitä pitäisi hoitaa. Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä.

Tässä kirjoituksessa tarkastelen sitä, mitä kestävä ja vastuullinen kalastus tarkoittaa vapaa-ajankalastajan näkökulmasta.

Mitä vapaa-ajankalastus oikein on?

Kalastuslain valmistelun mukaan kaupallista kalastusta on kalastus, jossa kalaa pyydetään myyntitarkoituksessa tai jossa pyydetty kala tai osa siitä myydään. Käytännössä kaikki muu kalastus on vapaa-ajankalastusta. Se jakautuu virkistys- ja kotitarvekalastukseen, joiden ero perustuu kalastuksen tarkoitukseen, ei pyydykseen tai kalastustapaan:

Virkistyskalastuksen ensisijaisena tarkoituksena on virkistys, elämykset ja vapaa-ajan vietto. Saaliiksi otetut kalat käytetään kalastajan taloudessa, mutta niillä ei ole toimeentulon kannalta merkitystä.
Kotitarvekalastuksen tarkoituksena on hankkia saalista kalastajan oman talouden ravinnoksi. Saaliiksi otetuilla kaloilla on merkitystä kalastajan toimeentulon kannalta.

Esimerkiksi onkiminen, pilkkiminen, viehekalastus, verkkokalastus ja katiskakalastus voivat kuulua kumpaan tahansa päämuotoon. Ratkaisevaa ei ole se, miten tai millä kalastetaan, vaan mikä on kalastuksen tarkoitus. Kestävän ja vastuullisen kalastuksen periaatteet koskevat kaikkia vapaa-ajankalastuksen muotoja.

Kalastuslaki sallii nykyisin vapaa-ajankalastajalle sisävesillä vähäisen saaliin myynnin suoraan lopulliselle kuluttajalle. Laajempi tai säännöllinen myynti on kaupallista kalastusta ja edellyttää rekisteröitymistä sekä kalastusoikeutta kyseisellä vesialueella. 21.8.2026 lausuntokierrokselle lähetetyssä hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan vapaa-ajankalastussaaliin myynnin kieltämistä myös sisävesillä ja yleiskalastusoikeuksien rajaamista vapaa-ajankalastukseen. Kaupallinen kalastus edellyttäisi vesialueen omistajan tai muun kalastusoikeuden haltijan lupaa tai elinvoimakeskuksen alueellista lupaa. Lisätietoja: Saako vapaa-ajankalastaja myydä kalaa? ja Kalastuksen harmaaseen talouteen puututaan lakiesityksellä.

Suomen Vapaa-ajankalastajien periaatteiden mukaan vapaa-ajankalastajan ei kuitenkaan tulisi myydä saalistaan lainkaan, vaan ottaa kalaa vain omaan käyttöön ja todelliseen tarpeeseen. Tämä kuvastaa kestävän ja vastuullisen vapaa-ajankalastuksen perusajatusta: laki määrittelee vähimmäisvaatimukset, mutta kalastaja voi toimia niitä pidemmälle.

Missä ja millä ehdoilla saa kalastaa?

Kaikkialla ei saa kalastaa samoilla säännöillä. Kalastajan on selvitettävä etukäteen, mitä määräyksiä sillä vesialueella noudatetaan, jossa hän aikoo kalastaa. Kalastuksessa ei pidä lähteä siitä, että kaikki, mitä ei ole erikseen kielletty, olisi sallittua. Jos kalastusmuoto ei kuulu yleiskalastusoikeuksiin, kalastamiseen on oltava muu kalastusoikeuteen tai lupaan perustuva oikeus. Luvan puuttumista ei siis voi tulkita luvaksi: jos esimerkiksi johonkin luvanvaraiseen kalastusmuotoon ei ole lupaa tarjolla, sitä ei saa harjoittaa vain sillä perusteella, ettei sitä ole erikseen kielletty. Lähtökohtana on, että vesialueen omistaja tai kalastusoikeuden haltija päättää vesialueensa kalastuksen järjestämisestä siltä osin kuin kalastuslaissa ei toisin säädetä.

Yleiskalastusoikeudet eivät koske kaikkia vesialueita. Erityisesti vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla kalastaminen edellyttää yleensä vesialueen omistajan tai kalastusoikeuden haltijan lupaa. Kalastus on kielletty myös esimerkiksi patojen ja muiden kalankulun estävien rakenteiden läheisyydessä sekä kalateissä ja voimalaitosten tulva- ja nousukanavissa. Lisäksi kalastusta voivat rajoittaa rauhoitusalueet, elinvoimakeskuksen päätökset, kalatalousalueiden määräykset sekä vesialueiden omistajien lupaehdot.

Tarvittavat luvat riippuvat kalastusmuodosta ja kalastuspaikasta. Kalastuslaki antaa eräitä yleiskalastusoikeuksia, kuten oikeuden onkia, pilkkiä, litkata silakkaa ja tietyin edellytyksin viehekalastaa yhdellä vavalla ikäperusteisen kalastonhoitomaksun perusteella. Ajantasaisia tietoja kalastuksesta ja kalastusluvista löytyy Eräluvat-palvelusta ja kalastusrajoituksista Kalastusrajoitus.fi-palvelusta. Kraatterijärvi Geoparkin alueella kalastavan kannattaa lisäksi tutustua Järviseudun kalatalousalueen verkkosivuihin, joilta löytyy tietoa alueen kalastusluvista, kalastuskohteista ja paikallisista määräyksistä. Kalastaja on lopulta itse vastuussa tarvitsemiensa ajantasaisten lupien ja määräysten selvittämisestä. Lisäksi vapaa-ajankalastajan on tehtävä saalisilmoitus lainsäädännössä määritellyistä lajeista. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös sivusaalista ja vapautettuja kaloja. Ilmoituksilla kerätään kalakantojen käytön ja hoidon järjestämiseksi tarvittavaa tietoa.

Miten kestävää ja vastuullista vapaa-ajankalastamista tulisi toteuttaa?

Jokainen vapaa-ajankalastaja tekee paljon valintoja. Selvittääkö etukäteen säännöt? Käyttääkö sellaisia pyydyksiä ja kalastustapoja, jotka vahingoittavat myös vapautettavia kaloja? Ottaako kalan saaliiksi vai vapauttaako sen? Yksittäiset päätökset näyttävät pieniltä, mutta kun Suomessa on Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin 1,6 miljoonaa vapaa-ajankalastajaa, niiden yhteisvaikutus on suuri. Siksi kestävä kalastus alkaa jokaisen kalastajan omasta vastuusta.

Suomen Vapaa-ajankalastajien kestävyys- ja vastuullisuusperiaatteet

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) vastuullisen kalastuksen ohjeissa korostuvat muutamat perusperiaatteet. Kalastaja tuntee säännökset, kunnioittaa rauhoituksia ja pyyntimittoja, ottaa saaliiksi vain tarvitsemansa kalat sekä käsittelee vapautettavat kalat hellävaraisesti. Kalastuslainsäädännön noudattaminen on kestävän kalastuksen vähimmäistaso. Kestävä kalastus edellyttää myös vapaaehtoisia valintoja, kuten saaliin rajoittamista omaan tarpeeseen, keskikokoisten ruokakalojen suosimista, suurten petokalojen vapauttamista sekä uhanalaisten luonnonkantojen tarpeettoman kuormittamisen välttämistä. (Lähde: Suomen Vapaa-ajankalastajat – Perustietoa kalastuksesta.)

*Silmästä koukuttunut 27 cm Savonjoen taimen 2019. Kuva: Reijo Salmela*

Oma Savonjoki-kokemus vuodelta 2019

Jos viehekalastuksessa on todennäköistä saada alamittaisia tai rauhoitettuja kaloja, jotka on vapautettava, väkäsettömät koukut tai koukun väkäsen litistäminen ovat perusteltu ratkaisu. Ne helpottavat ja nopeuttavat koukun irrottamista sekä vähentävät vapautettaville kaloille aiheutuvia vaurioita. Siksi niiden käyttöä suositellaan yleisesti vapautettavien kalojen pyynnissä. (Lisätietoja: SVK:n video – Vähennä koukkuja.)

Oma käsitykseni väkäsettömien koukkujen merkityksestä muuttui yhden kalastuskokemuksen seurauksena. Sain 21.5.2019 Savonjoesta noin 27 senttimetrin taimenen, joka oli vapautettava. Vieheen molemmat kolmihaarakoukut olivat tarttuneet kalaan, ja toinen oli kiinni sen silmässä. Koukun irrottaminen oli vaikeaa ja aiheutti kalalle väistämättä lisävammoja. Vapautin taimenen, mutta puolen tunnin kuluttua se oli edelleen saman kiven vieressä haukkomassa vettä. En voi varmasti tietää sen kohtaloa, mutta epäilen, ettei se selvinnyt.

Tuo kalastustilanne sai minut pohtimaan omaa toimintaani uudella tavalla. Ymmärsin konkreettisesti, kuinka paljon tarpeetonta vahinkoa väkäselliset kolmihaarakoukut voivat aiheuttaa kaloille, jotka joka tapauksessa on vapautettava. Sen jälkeen olen käyttänyt jokivesillä yksinomaan koukkuja, joista olen poistanut väkäset. Kokemukseni mukaan väkäsettömyys ei ole olennaisesti vähentänyt rannalle saamieni kalojen määrää. Sen sijaan koukkujen irrottaminen on nopeutunut ja vapautettavat kalat ovat olleet paremmassa kunnossa. Usein kala on irronnut koukusta jo haavissa tai rannalla ilman erillistä irrottamista. Erityisesti jokivesissä, joissa suuri osa saaliista on alamittaisia tai rauhoitettuja taimenia ja harjuksia, pidän perusteltuna väkäsettömien koukkujen käyttöä ja vieheiden koukkumäärän rajoittamista. Näin voidaan vähentää tarpeettomia kalavammoja ja -kuolemia sekä tukea arvokkaiden kalakantojen säilymistä.

Kraatterijärvi Geoparkin alueella rasvaevällinen taimen on lähtökohtaisesti kokonaan rauhoitettu. Poikkeuksena ovat sellaiset purot ja lammet, joihin ei ole nousuvaellusyhteyttä merestä tai järvestä. Rasvaeväleikatun (istutetun) taimenen pyyntimitta on vähintään 50 cm. Lisäksi kaikki taimenet ovat joissa ja puroissa rauhoitettuja 1.9.–30.11. Harjus on rauhoitettu 1.4.–31.5., ja sen pyyntimitta on vähintään 35 cm. Ajantasaiset tiedot rauhoitusajoista ja pyyntimitoista kannattaa aina tarkistaa ennen kalastusta.(Lisätietoja: Yleiset rauhoitusajat sekä pyyntimittasäädökset ja Uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien suojeluarvot.).

Oheinen kuva on syksyltä 1969. Olen siinä oikealla 14-vuotiaana yhdessä samanikäisen kaimani Reijo Lakaniemen kanssa. Kannamme risuhangassa Savonjoesta Ahopellon rannan kohdalta pyytämääni taimenta ja haukea. Taimen oli tuolloin voimassa olleiden pyyntimittasäännösten mukainen laillinen saalis. Se on edelleen ainoa Savonjoesta saamani taimen, jonka olen saanut ottaa saaliiksi. Vain harva saamani harjuskaan on ylittänyt pyyntimitan. Taimen oli silloin sellainen ihmeellisyys, että siitä tehtiin juttu Vaasa-lehteen. /Reijo Salmela

Pyydyskalastuksen harjoittaminen vastuullisesti

Jos saaliiksi on todennäköistä saada alamittaisia kaloja tai tavoitteena on vapauttaa osa saaliista, kannattaa suosia pyydyksiä, jotka eivät vahingoita vapautettavia kaloja tarpeettomasti. Monissa tilanteissa katiska tai muu elävänä säilyttävä sulkupyydys on verkkoa parempi vaihtoehto. Samasta syystä iskukoukkujen käyttöä olisi syytä välttää, sillä ne voivat aiheuttaa vakavia koukkuvammoja, myös kalan suun ulkopuolelle, ja heikentää vapautettavan kalan selviytymismahdollisuuksia. Mielestäni pelkkä syöttikoukku on parempi vaihtoehto, jolloin erityisesti suuret petokalat voidaan useimmiten vapauttaa parempikuntoisina. Nykyisin elävien selkärankaisten eläinten käyttäminen syöttinä on kielletty eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön perusteella.

Ruotsissa samalla periaatteella toimiva jousella laukeava pyydys tunnetaan nimellä gäddsax. Sen käyttö ei kuulu tavallisen vapaa-ajankalastajan yleisiin kalastusoikeuksiin, ja eräät kalastusalueet ovat lisäksi kieltäneet sen käytön kokonaan. Ruotsin kalastuslain esitöissä saxredskap erotetaan tavallisesta syöttikoukusta juuri toimintatapansa perusteella: kalan ottaessa syötin pyydyksen terävä osa iskeytyy kalaan. Mielestäni iskukoukkukalastuksesta olisi vastuullisen vapaa-ajankalastuksen kehittyessä perusteltua luopua kokonaan.

Suurten petokalojen vapauttaminen on usein vastuullinen valinta

Vastuulliseen vapaa-ajankalastukseen kuuluu harkinta siitä, mitkä kalat otetaan saaliiksi ja mitkä vapautetaan. Nykyinen kalatutkimus tukee yhä vahvemmin ajatusta, että suurimmat petokalat ovat vesistöille erityisen arvokkaita. Aikaisemmin suurten kalojen merkitystä perusteltiin etenkin runsaalla mädintuotannolla. Tutkimus on tarkentanut käsitystä: vaikka vanhimpien emokalojen lisääntymiskyky voi joillakin lajeilla hieman heikentyä, suuret naaraat tuottavat edelleen enemmän ja usein laadukkaampia mätimunia kuin pienet kalat. Suuret hauet, kuhat ja ahvenet ovat huippupetoja. Ne säätelevät pienten ahventen ja särkikalojen määriä, voivat ehkäistä kalakantojen kääpiöitymistä ja auttavat ylläpitämään ravintoverkon tasapainoa. Siksi monissa vesistöissä vastuullinen ratkaisu on ikkunamitta-ajattelu: pienet kalat saavat kasvaa, sopivan kokoisia voidaan ottaa ruokakalaksi ja suurimmat vapautetaan. Näin turvataan sekä laadukas ruokakala että elinvoimaiset kalakannat tulevaisuudessa. Vapauttaminen ei kuitenkaan ole itseisarvo, vaan kala on voitava vapauttaa hyväkuntoisena. Kalastustapojen, välineiden ja käsittelyn on siksi tuettava kalan selviytymistä.

Vastuullisuus ei pääty siihen, kun kalastaja päättää ottaa kalan saaliiksi. Kalastuslain mukaan saaliiksi otettu kala on lopetettava mahdollisimman nopeasti ja tavalla, joka aiheuttaa sille mahdollisimman vähän tarpeetonta kipua, tuskaa ja kärsimystä. Nopea ja oikea käsittely ei ole tärkeää ainoastaan eläimen hyvinvoinnin kannalta, vaan se parantaa myös kalan lihan laatua ja säilyvyyttä. Jos kala voidaan vapauttaa hyväkuntoisena, sitä ei tule tarpeettomasti ottaa saaliiksi. Ruokakalaksi otetaan vain sen verran kalaa kuin pystytään hyödyntämään.

Kestävän kalastuksen periaatteet koskevat myös kalastuskilpailuja

Myös kalastuskilpailujen ja muiden järjestettyjen kalastustapahtumien tulisi tukea kestävän vapaa-ajankalastuksen tavoitteita. Tapahtumat edellyttävät yleensä vesialueen omistajan tai kalastusoikeuden haltijan lupaa, johon voidaan liittää kalakantojen kestävää käyttöä, kalojen hyvinvointia ja muiden vesillä liikkujien oikeuksia turvaavia ehtoja.

Kilpailut, joissa voittaja ratkaistaan saaliiksi otettujen kalojen kokonaispainon tai lukumäärän perusteella, voivat kannustaa ottamaan enemmän kalaa kuin olisi tarpeen. Ilahduttavasti yleistyneissä pyydystä ja päästä (Catch & Release, C&R) -kilpailuissa tulos sen sijaan perustuu kalojen mittaamiseen, valokuvaamiseen ja hyväkuntoisina vapauttamiseen. Oikein toteutettuna tällaiset kilpailut tukevat kestävän kalastuksen tavoitteita paremmin. Hyvä esimerkki kestävän kalastuksen edistämisestä ovat Suomen Kalastusopaskillan opastetuille kalastusmatkoille laatimat saalisuositukset. Niihin kuuluvat kalastajakohtaiset saaliskiintiöt ja suurten petokalojen vapauttaminen. Esimerkiksi yli 80 cm:n hauet, yli 60 cm:n kuhat ja yli 35 cm:n ahvenet suositellaan vapautettaviksi. Tavoitteena on säilyttää kalakantojen terve ikärakenne ja edistää valikoivaa kalastusta. Pidän suosituksia erittäin perusteltuina ja toivoisin, että niitä sovellettaisiin nykyistä laajemmin myös vapaa-ajankalastuksessa. Mielestäni Kalastusopaskillan saalisuosituksia olisi perusteltua soveltaa myös C&R-kilpailuissa: ruokakalaksi otettaisiin suositusten mukaisia kaloja, ja suuret petokalat vapautettaisiin aina, kun niiden kunto sen sallii.

Luontaisesti lisääntyvät paikalliset taimenkannat ovat osa Geoparkin luontoperintöä

Ähtävänjoen valuma-alueella sijaitsevan Kraatterijärvi Geoparkin vesistöihin kuuluu useita jokia ja puroja, joissa taimen lisääntyy luontaisesti. Niiden paikalliset taimenkannat ovat arvokas osa alueen luontoperintöä ja Suomen luonnonvaraisten taimenkantojen monimuotoisuutta. Napapiirin eteläpuoliset sisävesien taimenkannat on luokiteltu vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa erittäin uhanalaisiksi (EN).

*Kuva: 30.8.2025 inventaariokalastamani ja vapauttamani rasvaevällinen Savonjoen taimen. /Reijo Salmela*

Geenivarat ja vaellukset

Vaikka monet Ähtävänjoen valuma-alueen latvavesien taimenkannat elävät pääosin omissa puroissaan ja joissa, ne ovat arvokkaita paikallisia geenivarantoja. Osa taimenista vaeltaa alapuolisiin vesistöihin ja palaa yleensä kutemaan synnyinvesistöönsä, mutta osa voi lisääntyä muualla vesistöalueen virtavesissä. Näin paikalliset taimenkannat ylläpitävät taimenen perinnöllistä monimuotoisuutta koko vesistöalueella ja voivat rikastuttaa myös alapuolisten vesistöjen, mukaan lukien Ähtävänjoen, taimenkantoja. Monet paikalliset taimenkannat ovat pieniä ja siksi alttiita ympäristömuutoksille, heikoille lisääntymisvuosille ja perinnöllisen monimuotoisuuden vähenemiselle. Jokaisella lisääntymään pääsevällä yksilöllä voi siksi olla suuri merkitys kannan säilymiselle.

Taimenen merkitys raakulle

Taimenella on lisäksi keskeinen merkitys Ähtävänjoen raakun säilymiselle, sillä raakun glokidium-toukat tarvitsevat kehityksensä aikana väli-isännäkseen taimenen. Mitä elinvoimaisempia ja monimuotoisempia vesistöalueen taimenkannat ovat, sitä paremmat edellytykset ovat myös raakun elinkierrolle. Jokaisen paikallisen taimenkannan säilyminen voi samalla vahvistaa koko vesistöalueen kykyä sopeutua tuleviin ympäristömuutoksiin. (Lisätietoja: Raakkuopas Etelä-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle.)

Taimenen kansanomaiset nimitykset (tammukka, purotaimen jne.)

Paikallisista taimenista käytetään yleisesti nimityksiä tammukka, purotaimen, forelli ja tonko. Ne ovat vakiintuneita kansanomaisia nimityksiä, mutta eivät kalastuslainsäädännön käyttämiä käsitteitä. Kalastuslainsäädännön näkökulmasta kyse on aina taimenesta (Salmo trutta). Tässä kirjoituksessa käytän siksi nimityksiä taimen tai paikallinen taimenkanta. Kalastusasetuksessa on kuitenkin erityissäännös taimenelle, joka on pyydetty purosta tai lammesta, johon ei ole nousuvaellusyhteyttä merestä tai järvestä. Tällöin pyyntimitta on enintään 45 cm. Ratkaisevaa on nousuvaellusyhteys, ei kalan pieni koko, puro- tai lampiympäristö eikä siitä käytetty kansanomainen nimitys.

Savonjoki esimerkkinä

Kraatterijärvi Geoparkin alueella esimerkiksi Savonjoki ei kuulu tähän poikkeukseen. Se on valuma-alueensa koon perusteella joki, siihen on nousuvaellusyhteys Lappajärvestä, ja se kuuluu vaelluskalavesistöön. Myöskään Savonjoen sivuhaara Poikkijoki ei kuulu poikkeuksen piiriin. Sama periaate koskee muitakin alueen jokia ja puroja: ratkaisevaa on todellinen nousuvaellusyhteys, ei vesistön nimi tai paikallinen kalanimitys.

Varovaisuusperiaate

Kraatterijärvi Geoparkin alueella kestävä kalastus merkitsee käytännössä sitä, että paikallisia taimenkantoja kohdellaan niiden kansanomaisista nimityksistä riippumatta arvokkaana osana alueen luontoperintöä. Jokainen säilynyt paikallinen taimenkanta on samalla tärkeä osa koko vesistöalueen geneettistä monimuotoisuutta ja tukee sekä taimenkantojen että Ähtävänjoen raakun tulevaisuutta. Siksi jokaisen kalastajan kannattaa perehtyä huolellisesti sekä valtakunnallisiin että paikallisiin kalastussäännöksiin ja toimia mieluummin varovaisuusperiaatteen kuin vähimmäisvaatimusten mukaisesti.

*Kuva: 7.9.2025 inventaariokalastamani ja vapauttamani rasvaevällinen Savonjoen taimen. /Reijo Salmela*

Miten kestävää kalastusta edistetään Kraatterijärvi Geoparkin alueella?

Kestävän kalastuksen edistäminen näkyy Kraatterijärvi Geoparkin alueella sekä kalastuksen sääntelyssä että kalavesien hoidossa. Järviseudun kalatalousalueen vuonna 2024 hyväksymässä käyttö- ja hoitosuunnitelmassa käsitellään muun muassa kalastuksen säätelyä, kalojen kutualueiden selvittämistä ja suojelua, virtavesien kunnostamista, vaellusesteiden poistamista, kalakantojen tutkimusta sekä kalastajille suunnattua tiedotusta. Yksi konkreettinen toimenpide on vuonna 2025 käynnistynyt Lappajärven kuhan kutualueiden selvitys, jossa tekokutualustoilla kartoitetaan kuhan tärkeimpiä lisääntymisalueita. Pidän käyttö- ja hoitosuunnitelman suuntaa oikeana. Erityisen tärkeää on turvata kalojen lisääntyminen ja kutualueet sekä kohdistaa kalastusta keskikokoisiin yksilöihin niin, että suurimmat petokalat jäävät ylläpitämään kalakantojen hyvää ikärakennetta.

Kuhan alamitta ja verkkojen solmuvälit

Pidän perusteltuina myös Lappajärven kuhan alamitan nostamista 45 senttimetriin sekä verkkokalastuksen vähimmäissolmuvälin nostamista 55 millimetriin. Luonnonvarakeskuksen lausunnon mukaan 45 senttimetrin alamitalla voidaan saavuttaa noin 9 prosenttia suurempi enimmäissaalis kuin 42 senttimetrin alamitalla. Vastaavasti, jos kuhaa kalastetaan pääasiassa 55 mm:n verkoilla 50 mm:n verkkojen sijasta, enimmäissaalis voi kasvaa noin 8 prosenttia. Samalla aiempaa suurempi osa kuhista ehtii lisääntyä vähintään kerran ennen saaliiksi joutumistaan, mikä vahvistaa kalakannan uusiutumista. Kyse ei siis ole pelkästään kalastuksen rajoittamisesta, vaan myös paremmasta ja kestävämmästä saaliista pitkällä aikavälillä.

Ymmärrän, että kuhan alamitan nostaminen ja verkkokalastusta koskevien määräysten tiukentaminen ovat herättäneet vastustusta ja voivat tuntua kalastajan näkökulmasta rajoituksilta. Siksi pidän tärkeänä, että kalastuksen säätely perustuu tutkittuun tietoon myös silloin, kun ratkaisut eivät ole kaikkien mieleen.

Kalakantoja hoidetaan ensisijaisesti luonnon omilla voimavaroilla

Kalastuslain esitöissä kalavarojen käytön ja hoidon painopistettä suunnataan luontaisen lisääntymisen suosimiseen istutusperusteisen hoidon sijaan. Istutukset voivat täydentää kalakantojen hoitoa, mutta lähtökohtana on luontaisen lisääntymisen turvaaminen.

Muita toimia Geoparkin kalakantojen ja kalavesien hyväksi

Toukokuussa 2025 käynnistynyt koko Ähtävänjoen valuma-alueen vesivisiotyö kokoaa eri toimijoita muodostamaan yhteistä näkemystä vesistöalueen tulevaisuudesta ja tarvittavista toimenpiteistä. Pidän tätä tärkeänä, sillä kalakannat, kalastus ja vesiluonnon monimuotoisuus muodostavat koko valuma-alueen yhteisen kokonaisuuden. Yhden järven, joen tai puron ongelmia ei voida ratkaista pysyvästi tarkastelematta niiden yhteyksiä muuhun vesistöalueeseen. Maa- ja metsätalousministeriön Nousu-ohjelmassa on puolestaan suunniteltu Savonjoen kalojen nousuvaellusta hankaloittavien Jaakkolankosken, Koskenniskan ja Koskelan patojen muuttamista siten, että kalojen kulku niiden ohi paranee. Pääosin patojen alapuolisia uomia kivetään luonnonmukaisiksi vuoden 2026 aikana. Hankkeen toteuttamisesta vastaa WWF. Hanke tukee Ähtävänjoen valuma-alueen ekologista toimivuutta ja paikallisten taimenkantojen säilymistä.

Vimpelin osakaskunta otti keväällä 2026 jokilupansa ehdoissa käyttöön väkäsettömien koukkujen vaatimuksen ja rajoitti vieheiden koukkumäärää Savonjoen, Poikkijoen ja Porasenjoen koski- ja virta-alueilla. Tavoitteena on vähentää vapautettaville taimenille ja harjuksille aiheutuvia vammoja ja parantaa niiden selviytymistä. Olen esittänyt vastaavien ehtojen käyttöönottoa koko Ähtävänjoen valuma-alueen vaelluskalavesien koski- ja virta-alueilla sekä vähintään suosituksena muille jokialueille. Nämä toimet tukevat samaa tavoitetta: kalakantojen vahvistamista, vaelluskalojen elinkierron turvaamista ja vastuullisempia toimintatapoja koko vesistöalueella.

Loppusanat

Kestävä vapaa-ajankalastus ei synny sattumalta eikä yhden toimijan päätöksillä. Se syntyy tutkimukseen perustuvasta tiedosta, onnistuneesta yhteensovittamisesta ja siitä, että jokainen kantaa oman vastuunsa. Vasta silloin voidaan saavuttaa kalastuslain tavoite: elinvoimaiset kalavarat, monimuotoinen vesiluonto ja kestävät kalastusmahdollisuudet myös tuleville sukupolville. Vapaa-ajankalastuksen vastuullinen kehittäminen edellyttää joskus myös vakiintuneiden käytäntöjen kriittistä arviointia. Pelkkä se, että jotakin on tehty pitkään tietyllä tavalla, ei vielä tarkoita, että toimintatapa olisi nykyisen lainsäädännön ja tutkimustiedon valossa perusteltu.

Reijo Salmela, Vimpelissä 10.09.2026

Kirjoittajasta

Kirjoittaja Reijo Salmela kutsuu itseään mm. ”yhteishyväksi” ja Kraatterijärvi Geopark ‑aktivistiksi. Hänellä on kokemusta kolmen kalatalousalueen toiminnasta. Niissä hän toimii Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön ja Suomen Kalastusopaskillan valtuuttamana kalatalousalue-edustajana. Lisäksi Reijo on toiminut kalastuksenvalvojana 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Hänellä on myös kokemusta mm. vapaa-ajankalastukseen, melontaan, luontoon ja erä- ja luontomatkailuun liittyvien yhdistysten toiminnasta eri rooleissa.

Kestävä vapaa-ajankalastus Kraatterijärvi Geoparkin alueella