Meillä on tarinoita – nyt tarvitaan niille kertojia
Oletko joskus miettinyt, kuinka erilaiselta tuttu kotiseutu näyttää ulkopuolisen silmin? Meille paikallisille moni asia on niin tuttu, ettemme enää edes huomaa siinä mitään erikoista. Ajamme saman vanhan rakennuksen ohi päivästä toiseen. Tiedämme, miksi tietä, kylää tai paikkaa kutsutaan tietyllä nimellä. Olemme kuulleet tarinoita paikallisista persoonista, yrityksistä ja tapahtumista ehkä jo lapsuudesta saakka.
Matkailijalle kaikki tämä voi kuitenkin olla uutta ja kiinnostavaa. Matkailija voi ajaa paikkakunnan läpi ja nähdä tien, rakennuksia, peltoja, metsiä ja järviä. Hän voi kulkea tietämättään ohi paikoista, joihin liittyy vuosikymmenten tai vuosisatojen mittaisia tarinoita, erikoisia ihmiskohtaloita, yrittäjyyttä, arkkitehtuuria, kulttuuria tai geologiaa.
Sitten paikalle tulee ihminen, joka osaa kertoa. Yhtäkkiä vanha rakennus saa historian. Maisemasta alkaa erottaa asioita, joita ei hetkeä aikaisemmin huomannut. Tavallinen tienristeys voi muuttua paikaksi, jonka tarinan matkailija muistaa vielä kotimatkallakin. Tätä hyvä paikallisopastus on parhaimmillaan.
Tarinoita meillä jo on
Kraatterijärvi Geoparkin alueella ei ole pulaa tarinoista. Niitä on kerätty vuosien aikana museoissa, kotiseututyössä, kylä- ja yhdistystoiminnassa, erilaisissa hankkeissa, kirjoissa ja arkistoissa. Paljon arvokasta tietoa löytyy myös paikallisten ihmisten muistista.
Yrityksillä on syntytarinoita. Rakennuksilla on vaiheita. Paikkakunnilla on merkkihenkilöitä ja persoonia. Maisemien taustalla on geologiaa, historiaa ja ihmisen toimintaa. Kraatterijärvi Geoparkin alueella jo itse maaperä kertoo tarinaa, jonka aikajänne ulottuu käsittämättömän kauas.
Tarinoita siis riittää. Haasteena on se, että suuri osa niistä on edelleen siellä, missä matkailija ei niitä kohtaa. Tarina voi olla kirjassa, arkistossa, verkkosivulla, museon aineistossa tai ihmisen muistissa.
Tarina pöytälaatikossa ei vielä ole matkailutuote. Se muuttuu matkailutuotteeksi vasta silloin, kun siitä rakennetaan asiakkaalle koettava kokonaisuus. Mitä kerrotaan? Missä se kerrotaan? Kenelle se sopii? Kuinka kauan opastus kestää? Mitä muuta sen yhteyteen voidaan liittää? Mitä palvelu maksaa? Ja ennen kaikkea: mistä asiakas löytää ja voi tilata sen? Tarvitaan siis tarinoita, niiden kertojia ja tuotteistamista.
Paikallisopas on oman alueensa ja sen tarinoiden asiantuntija.
Hyvä paikallisopas saa katsomaan tuttua paikkaa uudella tavalla
Paikallisoppaasta saattaa tulla ensimmäisenä mieleen linja-auton etupenkillä mikrofonia pitelevä henkilö, joka kertoo oikealla näkyvästä kirkosta ja vasemmalla olevasta kunnantalosta. Tämäkin on opastamista, mutta nykyinen opastoiminta voi olla paljon muutakin. Opastus voi olla esimerkiksi kävelykierros keskustassa, tarinallinen kyläkierros, yritysvierailu, Geopark-retki, kulttuurikierros, iltakävely, luontoon sijoittuva opastus tai useamman paikkakunnan alueella kulkeva kiertoajelu.
Opastus voi rakentua myös yhden teeman ympärille. Se voi kertoa vaikkapa merkkihenkilöstä, rakennusperinnöstä, paikallisesta elinkeinosta, ruoasta, luonnosta tai tietystä historiallisesta tapahtumasta. Kaikkea ei tarvitse kertoa yhdellä kertaa. Itse asiassa hyvä opastus syntyy usein juuri siitä, että osataan valita. Tunnin kierrokseen ei tarvitse mahduttaa koko paikkakunnan historiaa. Muutama hyvin rakennettu ja kiinnostavasti kerrottu tarina jää kuulijan mieleen paremmin kuin sata nimeä ja vuosilukua.
Hyvä opas myös huomioi ryhmänsä. Koululaiset, kansainväliset matkailijat, yritysryhmä, eläkeläisporukka ja omia sukujuuriaan etsivä perhe eivät kaipaa samanlaista sisältöä. Sama paikka voidaan kertoa monella eri tavalla.
Meille tavallinen voi olla matkailijalle elämys
Yksi paikallisen matkailun suurista mahdollisuuksista on asia, jota emme aina itse tunnista: oma arkemme. Kun olemme nähneet jonkin asian koko elämämme ajan, se tuntuu tavalliselta. Tiedämme ehkä, mitä vanhassa rakennuksessa on aikaisemmin ollut. Tunnemme tarinan paikallisesta persoonasta. Tiedämme, miksi jokin maisema näyttää juuri siltä kuin näyttää tai mistä avautuu paras näkymä järvelle. Saatamme ajatella, ettei siinä ole mitään ihmeellistä. Ulkopuoliselle juuri se voi olla kaikkein kiinnostavin asia.
Sama pätee yrityksiin. Monen yrityksen ympärillä on tarinoita, joita yrittäjä itse ei ehkä enää huomaa. Yritys on voinut saada alkunsa sattumasta tai yhden ihmisen ideasta. Tuotetta valmistetaan erityisellä tavalla. Rakennuksella on historia. Yritystoiminta on jatkunut suvussa vuosikymmeniä tai paikallinen raaka-aine vaikuttaa tuotteeseen. Yrittäjälle nämä asiat ovat arkea. Vierailijalle ne voivat olla elämys.
Tarinallisesta tuotteesta ei tarvitse tehdä suurta ja raskasta kokonaisuutta. Se voi olla lyhyt esittely, pieni kierros, työvaiheen seuraaminen, maistelu tai yrittäjän kertoma tarina. Hyvä kysymys yritykselle on: mikä meidän tekemisessämme on sellaista, mitä matkailija ei voi kokea muualla? Usein uuden matkailutuotteen raaka-aineet ovat jo olemassa. Ne pitää vain tunnistaa ja tuotteistaa.
Hyvän palvelun pitää myös löytyä
Vaikka meillä olisi kuinka kiinnostava kierros ja taitava paikallisopas, yksi tärkeä asia ratkaisee, syntyykö siitä oikeasti matkailupalvelua. Asiakkaan pitää löytää se. Jos matkanjärjestäjä, yhdistys, yritysryhmä tai matkailija haluaa varata alueelta opastuksen, palvelun löytämisen ei pitäisi vaatia salapoliisityötä. Tarvitaan selkeästi kuvattuja ja tilattavia kohdeopastuksia, kuntakierroksia ja alueellisia kiertoajeluja. Mitä kierroksella koetaan? Kuinka pitkä se on? Mille ryhmille se sopii? Paljonko se maksaa? Miten sen voi tilata? Kun nämä asiat ovat kunnossa, opastuksen ympärille voidaan rakentaa myös laajempia matkailukokonaisuuksia.
Ryhmän päivä voi sisältää esimerkiksi opastetun kierroksen, ruokailun, yritysvierailun, museon, ostoskohteen ja muun paikallisen elämyksen. Silloin yksi opastus voi tuoda asiakkaita usealle alueen yritykselle. Tässä on myös alueellisen yhteistyön mahdollisuus. Matkailija ei tunne kuntarajoja samalla tavalla kuin me paikalliset. Hänelle kiinnostava päivä voi alkaa Alajärveltä, jatkua Lappajärvelle ja päättyä Vimpeliin tai yhdistää Kauhavan ja Lapuan kohteita aivan uudella tavalla.
Kaikkien ei myöskään tarvitse osata kaikkea. Yksi opas voi tuntea erityisen hyvin paikallishistorian, toinen geologian, kolmas arkkitehtuurin ja neljäs tietyn kylän tai kohteen. Verkostossa osaaminen täydentää toisiaan.
Paikallinen tieto kannattaa siirtää seuraaville kertojille
Opastoiminnan kehittämisessä on kyse myös jostakin matkailua suuremmasta. Alueellamme on paljon ihmisiä, joiden muistissa on valtava määrä paikallista tietoa. He tuntevat tapahtumia, ihmisiä, paikkoja ja yksityiskohtia, joita ei välttämättä löydy yhdellä verkkohaulla tai edes kirjoista.
Mitä tälle tiedolle tapahtuu, jos sitä ei välitetä eteenpäin? Kun paikallistuntija kertoo ja uusi tarinankertoja kuuntelee, kysyy ja kokoaa tietoa, tapahtuu samalla kulttuuriperinnön siirtymistä. Siksi paikallisopastoiminta on matkailupalvelun lisäksi myös tapa säilyttää ja tehdä näkyväksi oman alueen historiaa ja identiteettiä. Eikä sen tarvitse olla kuivaa. Paikallishistoria voi olla hauskaa, yllätyksellistä ja välillä lähes uskomatonta. Useimmilla paikkakunnilla on tarinoita, joiden kohdalla kuulija kysyy: ”Tapahtuiko tämä todella täällä?”. Juuri nämä tarinat kannattaa löytää.
Kenestä voi tulla hyvä paikallisopas?
Tässä vaiheessa joku saattaa ajatella: kiinnostavaa, mutta minusta ei kyllä ole oppaaksi. Sitä ei kannata päättää liian nopeasti. Hyvän paikallisoppaan yhtä oikeaa mallia ei ole olemassa.
Oppaaksi ei tarvitse syntyä mikrofonin kanssa. Esiintymistä, ryhmän kohtaamista, tarinan rakentamista, asiakaspalvelua ja opastustekniikkaa voi harjoitella. Tietoa voi hankkia ja paikallistuntemusta syventää.
Tärkeää on kiinnostus. Jos pidät paikallisista tarinoista, historiasta, luonnosta, kulttuurista tai ihmisistä, lähtökohta on jo hyvä. Jos huomaat pysähtyväsi vanhojen valokuvien äärelle tai kyseleväsi ihmisiltä, mitä jossakin paikassa ennen tapahtui, sinulla voi olla juuri paikallisoppaalle sopivaa uteliaisuutta. Ja jos huomaat vieraille aluetta esitellessäsi sanovasi usein: ”Tuosta muuten kannattaa tietää yksi juttu”, olet jo aika lähellä.
Tarinankertojaverkostosta rakennetaan pysyvää toimintaa
Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelussa on käynnistymässä Tarinankertojaverkostosta vetovoimaa -hanke, jonka tavoitteena on saada alueen tarinat nykyistä paremmin käyttöön ja rakentaa Kraatterijärvi Geoparkin kuntien eli Alajärven, Evijärven, Lappajärven, ja Vimpelin sekä naapurikuntien Kauhavan ja Lapuan alueelle toimivaa paikallisopasverkostoa.
Hankkeessa perehdytään paikallisiin tarinoihin, historiaan, nykypäivään ja matkailukohteisiin. Paikallisia asiantuntijoita kutsutaan jakamaan osaamistaan ja tietojaan uusien tarinankertojien tueksi. Samalla harjoitellaan käytännössä opastamista, tarinankerrontaa, asiakaspalvelua, ryhmänhallintaa ja opastusten suunnittelua. Tavoitteena on rakentaa uusia opastuskokonaisuuksia sekä auttaa yrityksiä löytämään omasta toiminnastaan tarinallisia matkailutuotteita.
Toimenpiteet alkavat keskiviikkona 21.10.2026 ja jatkuvat syksyyn 2027. Lokakuusta toukokuuhun järjestetään luentoja pääasiassa keskiviikkoiltaisin sekä tietopitoisia kohdevierailuja muutamina lauantaipäivinä. Luentoihin on mahdollista osallistua myös etänä. Keväällä, kesällä ja syksyllä 2027 ohjelmassa on retkiä, kohdekäyntejä ja käytännön opastusharjoittelua.
Tavoitteena ei ole tehdä vain yhtä hanketta, vaan synnyttää toimintaa, joka jatkuu myös hankkeen päätyttyä: uusia paikallisoppaita, toimiva alueellinen opasverkosto ja asiakkaiden löydettävissä olevia opastuspalveluja.
Hankkeelle on haettu rahoitusta Leader Aisapari ry:n kautta, ja rahoituspäätöstä odotetaan parhaillaan.
Tule mukaan – tai vinkkaa sopivalle henkilölle
Mukaan ovat tervetulleita sekä jo toimivat oppaat että uudet asiasta kiinnostuneet. Voit perehtyä oman paikkakuntasi sisältöihin tai kiinnostua useammasta kunnasta. Sinun ei tarvitse tietää vielä valmiiksi, millainen opas haluaisit olla. Juuri sitä pääsee toiminnan aikana selvittämään.
Ehkä haluat joskus vetää ryhmälle kokonaisen kiertoajelun. Ehkä sinua kiinnostavat tietyn kohteen opastukset. Ehkä löydät oman erityisaiheesi paikallishistoriasta, luonnosta tai yritystarinoista. Tai ehkä et itse halua oppaaksi, mutta lukiessasi mieleesi tulee välittömästi joku toinen. Vinkkaa hänelle.
Alueen kiinnostavat tarinat eivät herää eloon itsestään. Ne tarvitsevat ihmisiä, jotka ottavat niistä selvää, rakentavat niistä kokonaisuuksia ja ennen kaikkea kertovat ne eteenpäin.
Ilmoittaudu mukaan 15.9.2026 mennessä:
www.jpyp.fi/paikallisoppaaksi
Meillä on jo paikat, historia ja tarinat. Nyt tarvitaan niille kertojia.
Ulla Laukkala
Projektipäällikkö, auktorisoitu opas
Tarinankertojaverkostosta vetovoimaa -hanke
Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy
ulla.laukkala@jpyp.fi
puh. 040 663 4957